Korson alueen kunnossapitoon panostuksia!

Jiri Mäntysalo/ 25 marraskuun, 2020/ Ajankohtaista, Kannanotot

Vantaan Korson julkisten tilojen, katujen ja esimerkiksi bussipysäkkien kunnossapidon tila on heikentynyt. Varsinkin rautatieaseman ympäristön, rappusten ja alikulun siisteyttä on todella varaa parantaa. Alueen asukkaat ovat toivoneet kiinteistöhoidon resurssien lisäämistä jo pidemmän aikaa.

Paremmassa kiinteistöhoidossa on kyse ennen kaikkea asukkaiden viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista sekä myös keskusta-alueen vetovoimasta. Kunnossapidon ja kiinteistönhoidon laiminlyönnit vaikuttavat suurilta osin siihen vaikuttaako Korson keskusta luotaantyöntävältä vai kiinnostavalta.

Siksi keskustan kehittämisen suhteen olisi tärkeää aloittaa pienemmistä toimista kuin vatvoa loputtomiin keskustan uudisrakentamista, jonka projekti on jo vuosikaudet pyörinyt paikallaan. Ylipäätään on kyseenalaista onko vetovoima kiinni siitä, että saadaanko alueelle lisää korkeita taloja.

SKP:n Korson osasto vaatii, että Vantaan kaupunki lisää julkisen kiinteistöhoidon resursseja, ohjaa niitä nykyistä enemmän myös Korson alueelle eikä ulkoista kiinteistöhoitoa yksityisille yrityksille. Resurssien lisäämisellä on työllistävä ja vantaalaisten hyvinvointia lisäävä vaikutus, joka vähentää kuluja Kela-sakkomaksujen ja muiden työttömyyden aiheuttamien kustannusten pienenemisen kautta.

SKP:n Korson osasto

Share this Post