Talouden pyörät pyörimään

Erkki/ 17 huhtikuun, 2015/ Kannanotot

SKP:n Uudenmaan piirijärjestön kannanotto

Eläkkeitä korotettava 100 euroa kuukaudessa heti!

Ylisuuriksi paisuneiden työeläkerahastojen arvo on vuonna 2015 kohonnut 177 miljardiin euroon. Nuo varat kuuluvat nykyisille ja tuleville eläkeläisille, ne eivät ole hallituksen ja eduskunnan omaisuutta, vaikka ne tekevätkin päätöksiä monista eläkkeisiin liittyvistä asioista. Eduskunnan päätöksillä eläkkeiden indeksejä on rukattu niin, että niiden ostovoima on heikentynyt. Myös eläkekertymien sääntöihin on tehty monia eläkkeitä heikentäviä muutoksia.

Viimeisin törkytemppu oli hallituksen vuoden 2014 kehysriihessä tekemä yksipuolinen päätös työeläkkeiden noston jäädyttämisestä 0.4 prosenttiin vuonna 2015. Jopa taitettu indeksi olisi tuottanut yli yhden prosentin noston. Toimenpiteellä siirrettiin eläkeläisille kuuluvaa osuutta yhteensä yli 100 miljoonalla eurolla eläkerahastojen, ja sitä kautta eläkejohtajien palkkojen, ja bonuksien lihottamiseen. Valtion ja kuntien taloutta tällä tempulla heikennettiin koska niiltä jää saamatta perutun korotuksen verran verotuottoja.

Eläkerahastojen varoja on käytettävä eläkkeiden korotuksiin. SKP:n Uudenmaan piirin mielestä 100 euron korotus eläkkeisiin ei edes pienentäisi eläkerahastojen pääomaa, mutta se parantaisi eläkeläisten toimeentuloa huomattavasti. Se toisi noin 1,7 miljardia euroa lisää ostovoimaa kansantalouteen, jonka seurauksena myös työllisyys kohenisi ja talouden pyörät saisivat lisää vauhtia.

Nyt työntekijöiden ja yrittäjien kokoamia eläkevaroja käytetään riskisijoittamiseen muun muassa hedgerahastoissa suurempien voittojen tavoittelemiseksi ja eläkejohtajien palkkojen ja bonusten kohottamiseksi. Menettely on moraalitonta ja vaarantaa koko järjestelmän toimivuuden. Eläkkeiden korotus olisi alku terveelle elvytyspolitiikalle, josta hyötyisivät kaikki.

Nyt tarvitaan suunnan muutos talouspolitiikkaan. Myös työeläkejärjestelmä kaipaa täysremontin. Ratkaisevaa on työntekijöiden ja eläkeläisten päätösvallan lisääminen järjestelmän hallinnon kaikilla tasoilla.

SKP:n Uudenmaan piirijärjestö ry.

Vuosikokous 16.4.2015

 

Share this Post